maanantai 10. maaliskuuta 2014

Näin tulet taitavaksi vuorovaikuttajaksi

Painotamme omassa viestinnässämme eri asioita ja
viestimme eri tavoilla. Taitava vuorovaikuttaja osaa ottaa
keskustelukumppanin erilaisuuden huomioon.
Missä menee aitouden ja teeskentelyn raja? Sosiaalisissa tilanteissa hyvin onnistuvat henkilöt ovat taitavia sopeuttamaan vuorovaikutustyyliään kulloiseenkin tilanteeseen sopivaksi. Silti kukaan ei koe, että nämä henkilöt teeskentelisivät. Mutta jos kehotamme ihmisiä ottamaan keskustelukumppanin tavat vuorovaikuttaa huomioon ja omaksumaan sieltä piirteitä, tulee helposti mieleen, että kehotamme teeskentelemään.

Teeskentely on sitä, että yrittää esittää jotakin muuta kuin on. Oman vuorovaikutuksen sopeuttamisessa ei ole kuitenkaan kyse siitä, että yrittäisit olla jotakin muuta. Olet ehkä huomannut itsekin, että tapasi toimia ja keskustella ihmisten kanssa voi työympäristössä olla erilainen kuin vapaa-ajalla harrastuksissa tai kotona. Oman viestintätyylin sopeuttaminen tilanteeseen sopivaksi on taitavaa vuorovaikuttamista ja muiden huomiomista parhaimmillaan.

Olin viime viikolla valmentamassa ryhmää ja kävimme läpi vuorovaikutustilanteita roolipelin kautta. Yksi näistä tilanteista osoittautui herkulliseksi esimerkiksi juuri tästä. Seurasimme Matildan* ja Pekan* keskustelua, josa Matilda harjoituksen vastapuolena omaksui erittäin räiskyvän ja nopeatempoisen vuorovaikutustyylin. Pekka luonteeltaan hyvin rauhallisena ja vakaan tuntuisena kohtasi tilanteen ja lähti sopeuttamaan omaa tyyliään keskustella Matildan tyyliin. Hän muun muassa nopeutti omaa puheryhtmiään, liikehti ja elehti vilkkaammin kuin tavallisesti keskustellessaan sekä painotti keskustelussa myös asioita, jotka hän huomasi vastapuolen kannalta kiinnostaviksi. Meillä katsojilla oli hyvin hauskaa harjoitusta katsoessamme, koska tiesimme, että Pekka toimi tilanteessa hyvin eri tavalla, kuin oli hänelle luontaista.

Vaikeimmat tilanteet ovat niitä, joissa kohtaamme vastakohtiamme

Roolipelissä harjoiteltiin asiakaspalvelutilannetta ja vaikka tässä tilanteessa kyse olikin pelistä ja harjoituksesta, voi palveltava asiakaskunta olla hyvinkin kirjavaa. Käydessämme läpi valmennettavien parhaita onnistumisia, nousi aika usein esiin tilanteet, joissa asiakas oli ollut hyvin samankaltainen kuin myyjä itse. Monissa epäonnistuneissa asiakaspalvelutilanteissa taas henkilöt eivät olleet oikein päässeet ”lähelle” asiakasta.

Harjoituksen jälkeen kysyin Matildalta, miten hän koki sen, että Pekka pyrki adaptoimaan omaa keskustelutyyliään ja Pekalta, että miltä hänestä tuntui sopeuttaa omaa keskustelutyyliä asiakkaan tyyliin ja tuntuiko se vaikealta. Molemmille jäi kokemus miellyttävästä kohtaamisesta, eikä kumpikaan kokenut, että myyjä olisi yrittänyt teeskennellä tai esittää jotakin muuta kuin on.

Tavoitteena hyvä yhteistyö ja aito vuorovaikutus

Harjoitus on hyvä osoitus siitä, miten voimme omalla panoksellamme yrittää vaikuttaa siihen, että keskustelumme olisi hedelmällisempi. Keskustelun lopputuloksen kannalta voi olla paljonkin hyötyä siitä, että osaat asettua vastapuolen asemaan, painottaa hänen kannaltaan olennaisia asioita viestiesi sisällössä sekä sopeuttaa sanatonta viestintää vastaanottajalle sopivammaksi. Tämä pätee kaikenlaisiin työelämän - ja itse asiassa elämän - tilanteisiin, ei pelkästään asiakaspalveluun.

Kuten edellä kuvatusssa valmennuksessakin, sanon tässäkin sen, minkä koen itse todella tärkeäksi. Meissä jokaisessa on vahvuuksia ja meissä jokaisessa on heikkouksia. Usein juuri vahvuutemme ovat niitä seikkoja, jotka jossakin tilanteessa muuttuvatkin vuorovaikutuksen riskitekijöiksi. Esimerkiksi analyyttinen pohdiskelu voi tietyissä tilanteissa tuntua muista kielteiseltä asenteelta. Siksi on tärkeää, että tiedostamme ovat vahvuutemme ja kompastuskivemme ja pystymme oikeissa tilanteissa vahvistamaan vahvuuksiamme ja taas toisissa tilanteissa varomaan kompastuskiviämme.

Tunnistatko jo omat vahvuutesi ja kompastuskivesi?


* Artikkelissa esiintyvien henkilöiden nimet muutettu



***********************************************************************
EASI selvittää helposti henkiöiden vahvuudet, kompastuskivet ja vuorovaikutustyylin. 
***********************************************************************


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti